Rannalla

Elämässä on päiviä,
hetkiä jolloin hiljaisuuskin raukeaa.
Unohduksen udun takaa nousevat esiin muistot,
- niiden sirut ja sirpaleet,
niiden utuiset, unohtumattomat kuvat.
Ne elävät hetken omaa elämäänsä.
- ne muotoutuvat sanoiksi ja nuo sanat...
- ne täyttävät rintani kaipauksella
Hiljennyn,
- ja hiljentyneessä mielessä tunnen pienen piston,
- tunnen piston ja alakuloisuuden...

Näin hänet tv-ruudussa.
- ja muistin sen kesän,
- muistin yhden päivän.
Muistin kaksi nuorta,
puoliksi lapsia,
puoleksi aikuisia.

- etsimässä itseään..
- löytöretkellä tunteiden labyrintissä.
Muistin tuon kesän,
rannan ja sen autiuden
Muistin hänet ja...
- ja muistin niin paljon muutakin...

Muistin kuinka hän repi rikki toisen polvensa
- kuinka peitin haavan
Kuinka otin vadelmapensaan lehden
ja kuivasin pois kaksi pisaraa punaista mahlaa...
Muistin katseen ja kosketuksen.


Muistin viattomina lipuivat poutapilvet,
aution rannan ja hiljaisuuden.
Mutta en muistanut mitä ajattelin?
- enkä tiedä mitä hän ajatteli?

Muistin vain käden olallani.
Muistin tutkivan ja uteliaan katseen
pelon ja...
säikähdyksen
Muistin kaksi lasta,
- matkalla aikuisten maailmaan.

Huulet hipaisivat huuliani.
Villien marjojen tuoksu,
- niiden maku tarttui huulilleni.

Elämä, joka juuri oli täyttänyt viidentoista,
täyttyi rannan vadelmien ja villien marjojen maulla.
Huulet, jotka koskivat palavaa kehoani,
täyttivät suuni rannan villivaarainten makeudella.
Ne herättivät levottomuuden,
ne sytyttivät elämäni pituisen tuskan.

Hän suuteli minua marjojen makuisilla huulillaan.
- hän suuteli minua nuoruuden kiihkolla,
sen ilolla ja riemulla...

Olkapää lepäsi raskaana rannan ruoholla...
käsivarsi murskasi alleen rannan kukan
vartalo mursi sen varren.
Kädet riipivät vihreitä untuvia 
vuoteemme pehmeydestä.

Vaikeneva ranta pidätteli hengitystään
ja hetki täytti meidät hiljaisuudella.
Se täytti meidät elämällä,
sen maulla ja makeudella...

Muistin yhden kesän
Muistin sen päivän
Muistin kuinka hänestä tuli nainen.
- kuinka minusta tuli mies.
Muistin,
kuinka elämä tarjosi kauneinta mitä se kykeni antamaan...


- ja...

...vuodet vierivät,
vievät meitä mennessään.

Näin hänet tv-ruudussa
Kuulin hänen tuomitsevan päivän nuoret....
kuulin hän ankaruuden...
- sillä kun olimme kerran yhtä
murskasi hänen vartalo alleen lehden,
se mursi kukan
sen varren...

Hän unhoitti tuo kesän
- hän unhoitti,
kuinka elämä kerran oli makea.
Kuinka sen makeus täytti päivät
ja kuinka elämä täyttyi rannan marjojen,
- villivaarainten mausta.
Hän unohti toisen polvensa
- unhoitti että joku peitti hänen haavansa.
Hän unhoitti aution rannan
sen päivän,
tuon hetken
ja ne tunteet.
 
Hän unhoitti minut...
- mutta hän unhoitti myös sen tärkeimmän...
Hän unhoitti itsensä...