|
Tammikuun aamuja
Yhden ainoan,
vain yhden ainoan kerran
olen rakastunut silmittömästi,
suunnattomasti...
– aavistamatta,
suunnittelematta.
Silmänräpäyksessä jäin puristukseen,
heittäydyin tunteen vietäväksi...
– antauduin kuin kärpänen lätkän alle...
– vuoden,
kaksi,
paloin soihtuna.
Käperryin kuin tuohiskäppyrä tulessa,
– olin kerällä ympärilläsi.
Olen hehkunut,
– kokenut lämmön,
hellyyden...
– ja sen jälkeen...
Et ainutta haavaa jättänyt minuun.
Et haavaa...
– vain rakkautta,
Olen ehyt...
– muistoja täynnä...
Vanhenen toisten tavoin.
– ja kerran muistini sammuu...
Siksi muistelen sinua usein...
– kun vielä muistan sinut...
Istahdit kerran syliini yössä.
Vapisit,
– oli ilta,
yksinäisyys oli kylmää...
Kylmän yön kourissa,
– kuuran kristallien kimmeltäessä,
tunsin polttavan lämpösi.
– ja kun palelin,
pidin sinua lähelläni,
– lähimpänä itseäni.
Viivyit pitkään sylissäni,
ja kaduille vaelsi kylmä,
tammikuun kuurainen yö.
Istuimme punaisessa pyörätuolissasi.
Olit kahdenkymmenen ja sylissäni.
Palelimme,
mutta lämmitit minua tammikuun yössä.
Taksin viipyessä,
hulmahti nuoren,
– lämpimän kehosi hehku minuun.
Olit lähellä ja lämmin.
Nuorempaa,
ja kuumempaa
minusta ei enää tullut sen jälkeen.
En jälkeen sen kylmän,
–
kuuraisen tammikuun yön.
Taksisi viipyi
ja yö hyytyi jääpatsaaksi...
Lämmitimme toisiamme.
–
ja herätit minut henkiin
etsiessäsi lämpöä takkini alta.
Löysimme jotain lämmintä,
– kylmänä,
kuuraisena tammikuun yönä,
– taksisi viipyessä...
Kylmän,
kuuraisen tammikuun aamuna
jaoimme aamiaisen,
– leivän ja teen,
juuston ja marmeladin.
Olimme yksi,
Sinä ja minä.
– maailman ihmetellessä meitä.
Tulit lähelle minua.
Yhtä nuori,
– yhtä lämmin,
en ole ollut enää sinun jälkeesi.
Olin nuori ja lämmin...
– ja rakkauden jälkeen.
Elin jokaisen kaipauksen päivän.
Tänään...
sinun jälkeesi...
– elän kahdenneta kymmenettä vuotta...
Kohtaan sinut vieläkin,
– milloin missäkin..
eilenkin tulit eteeni...
Eikä vieläkään haavaa...
vain lämpöä vuosien takaa,
kauneutta kuvien...
– ja muistona laulu kylmän,
kylmän kaupungin...
|